TURNAUSJÄRJESTÄJILLE MUISTILISTA

Alexandra Kulmalahden muistilista on hyvä apu ympäristöystävällisen turnauksen järjestämiseen.

Alexandra Kulmalahti on tehnyt Palloliitolle opinnäytetyönään Lahden ammattikorkeakoulussa Palloliitolle
laajan ympäristöselvityksen "Yhteinen pallomme". Ympäristöselvityksen pohjalta Kulmalahti laati käytännöllisen
lista turnausjärjestäjien avuksi. Lista pohjautuu Kulmalahden tekemään FC Reippaan Soccer-turnauksen ympäristöselvitykseen.
Lista löytyy tämän jutun lopusta.

Ympäristöohjelma on tehty yhteistyössä Palloliiton ympäristöryhmän kanssa. Ohjelma perustuu kestävän kehityksen periaatteille
ja Palloliiton Vihreän Linjan mukaisiin arvoihin. Vastuu itsestä ja ympäristöstä on yksi Palloliiton Vihreän linjan mukaisista arvoista.

Lahden FC Palloreipas laati ensimmäisenä urheiluseurana Suomessa oman ympäristöohjelman 1997. Palloliittoon perustettiin
1998 Futuro-valiokunnan alainen ympäristöryhmä suunnittelemaan ja edistämään kestävän kehityksen mukaista jalkapallokulttuuria.

TURNAUSJÄRJESTÄJÄN MUISTILISTA

Kun suunnitellaan onnistunutta, ympäristömyönteistä turnausta, on hyvä kiinnittää huomiota seuraaviin ympäristöperiaatteisiin.

Tavarahankinnoissa tulisi suosia vähän pakattuja tuotteita sekä kierrätystä aina kun mahdollista.
Harkita voi myös tavaroiden vuokrausta ostamisen sijaan. "Paras jäte on syntymätön jäte!"

Luodaan suotuisat puitteet jätelajittelun ja kierrätyksen onnistumiselle. Selkeä opastustyö (esim. eko-oppaat)
mahdollistaa lajittelun onnistumisen. Jäteastioiden asianmukaisesta tyhjentämisestä tulee myös huolehtia.

Tapahtumapaikkaa valittaessa on hyvä kiinnittää huomiota julkisten liikennevälineiden käyttömahdollisuuteen.
Yleiset kulkuneuvot ja kimppakyydit ovat mukava ja vaivaton tapa matkustaa.
Pelit tulisi sijoittaa kentille siten, että syntyisi mahdollisimman vähän turhaa ajelua kenttien välillä.
Hankinnat kannattaa tehdä mahdollisimman paikallisesti liikenteen minimoimiseksi.

Tiedottamisen huolellinen suunnittelu on avain onnistuneeseen turnaukseen. Tiedottamisen on tavoitettava
koko turnaukseen osallistuva henkilöstö. Koulutuksissa ja yhteisissä suunnittelutilaisuuksissa ympäristöasiat esille!

Pienin teoin, tapojaan muuttamalla saadaan aikaan huimia säästöjä, jotka näkyvät myös kukkarossa!
Avainasemassa suunnittelu ja tiedotus.

Ympäristökasvatus tukee pelaajien kehitystä vastuullisiksi ja tasapainoisiksi yksilöiksi. Vapaaehtoisuus on valttia!

Turnauksesta tehty ympäristöselvitys tai –ohjelma on apuväline seurannan järjestämiseen, jonka avulla voidaan
tarkastella kehityksen suuntaa.