Kurinpitovaliokunnan päätöksiä
Kurinpitovaliokunnan kokous 10 /2007 ti 23.10.2007
Erotuomari Henrik Grönblomin raportti työpaikkapuulaakiottelusta Koneasennus Ahola-HC Metalli 31.8.2007Valiokunta käsitteli asiaa 5.10.07 kokouksessaan ja päätti pyytää lisäselvitystä asiasta erotuomari Henrik Grönblomilta, sekä pyytää vastineen HC Metallilta ja Riku Puskan raportissa mainitulta Markus Lehtikankaalta.
Valiokunta sai lisäselvityksen erotuomari Henrik Grönblomilta.
Perustelut: Valiokunta katsoo saatujen raporttien ja vastineiden perusteella toteennäytetyksi, että HC Metallin pelaaja Markus Lehtikangas on ottelun jo päätyttyä vahingoittamistarkoituksessa, kuitenkaan osumatta, heittänyt kohti ottelun erotuomaria osittain täydellä, muovisella 1,5 litran juomapullolla. Tällä teollaan Lehtikangas on syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n d-kohdan mukaiseen tekoon.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti antaa Markus Lehtikankaalle pelikieltoa kahden (2) ottelun ajaksi 3 §:n 1 momentin d-kohdan mukaan. Pelikielto koskee kaikkia jalkapallon työpaikkapuulaakisarjoja 2008, ensimmäisellä ja toisella kierroksella.
Tähän päätökseen ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta.
Kurinpitovaliokunnan kokous 9 /2007 to 4.10.2007
Erotuomari Henrik Grönblomin raportti työpaikkapuulaakiottelusta Koneasennus Ahola-HC Metalli 31.8.2007Valiokunta pyysi vastineen HC Metallin Riku Puskalta ja sai sen määräaikaan mennessä.
Päätös: Valiokunta päätti pyytää lisäselvitystä asiasta erotuomari Henrik Grönblomilta, sekä pyytää vastine HC Metallilta ja Riku Puskan raportissa mainitulta Markus Lehtikankaalta.
Erotuomaritarkkailija Matti Lindströmin raportti ottelun kuuluttajasta 3D ottelusta MuSa2-TOVE 15.9.2007
Valiokunta päätti pyytää selvityksen ottelun kuuluttaja Janne Helanderilta ja Musan Salamalta. Molemmilta saatiin vastineet määräaikaan mennessä.
Perustelut: Valiokunta katsoo raportin ja saatujen vastineiden perusteella Janne Helanderin käyttäytyneen epäurheilijamaisesti kuuluttajan tehtävässään. Tällä teollaan Helander on syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n c-kohdan mukaiseen tekoon.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti antaa Janne Helanderille yhden (1) kuukauden toimitsijakiellon 3 §:n 1 momentin d-kohdan mukaan. Rangaistus alkaa 1.5.2008 ja päättyy 31.5.2008 mainitut päivät mukaan lukien.
Tähän päätökseen ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta.
8 /2007 ti 18.9.2007
Kurinpitovaliokunnan kokous
Erotuomari Vesa Hätilän raportti 3D ottelusta RuosV-EuPa 30.8.2007
Raportti saatiin myös ottelun tarkkailija Matti Lindströmiltä ja pyydetty selvitys RuosV:n Riku Valveelta.
Perustelut: Valiokunta katsoo erotuomariraportin perusteella Valveen käyttäytyneen toistuvasti epäurheilijamaisesti kahden varoituksen aiheuttaneen kentältä poistonsa jälkeen. Tällä teollaan Valve on syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n c-kohdan mukaiseen tekoon.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti antaa Riku Valveelle kahden ottelun lisäpelikiellon 3 §:n 1 momentin d-kohdan mukaan. Kielto koskee sekä liiton että piirin otteluita.
Tähän päätökseen ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta.
Kurinpitovaliokunnan kokous 7 /2007 pe 24.8.2007
Erotuomari Kimmo Kangasperkon raportti 3D ottelusta RuosV-MuSa2 9.8.2007
Raportti oli tarkkailija Hannu Järvenpäältä. Valiokunta pyysi vastineen Ruosniemen Visalta ja Raimo Virtaselta. Vastinetta ei saatu määräaikaan mennessä.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti antaa Raimo Virtaselle peli- ja toimitsijakieltoa 30.9.2007 saakka rangaistusmääräysten 3 §:n 1. momentin d-kohdan mukaisesti.
Perustelut: Valiokunta katsoo saadun erotuomariraportin perusteella RuosV:n Raimo Virtasen käyttäytyneen uhkaavasti MuSa2:n pelaajaa kohtaan ja tällä teolla hän on syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n c-kohdan mukaiseen epäurheilijamaiseen käytökseen. Virtanen oli merkitty otteluun sekä pelaajaksi että joukkueen huoltajaksi. Päätöksessä huomioitiin myös se, että tämä oli jo Virtasen toinen rangaistukseen johtanut kielto epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä kuluvalla kaudella.
Tähän päätöksen ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta.
Kurinpitovaliokunnan kokous 6 /2007 ma 16.7.2007
Erotuomari Sami Järventaustan raportti ottelusta JKKI45 25.6.07 RuosV-PapaJazz.
Valiokunta pyysi vastineen PapaJazzilta ja PapaJazzin pelaaja Ari Lohirannalta. Ari Lohiranta antoi vastineen määräaikaan mennessä.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti, että kentältäpoistosta automaattisesti tullut kahden (2) ottelun pelikielto riittää rangaistukseksi.
Raportti Ari Lohirannan pelaamisesta pelikieltonsa aikana ottelussa JKKI40 29.6.07 RuosV-PapaJazz.
Valiokunta pyysi vastineen PapaJazzilta ja PapaJazzin pelaaja Ari Lohirannalta. Ari Lohiranta antoi vastineen määräaikaan mennessä.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti antaa Ari Lohirannalle pelikieltoa 9.8.2007 saakka rangaistusmääräysten 3 §:n 1. momentin d-kohdan mukaisesti, sekä PapaJazzille rangaistuksen 3 §:n g-kohdan mukaan, muuttaen näin ottelun lopputuloksen 3-0 PapaJazzin tappioksi.
Perustelut: Valiokunta katsoo saatujen raporttien perusteella PapaJazzin Ari Lohirannan pelanneen pelikieltonsa aikana ja tällä teolla hän on syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n a-kohdan mukaiseen tekoon. Samoin valiokunta katsoo PapaJazzin rikkoneen Varoitukset ja kentältäpoistot säännön H-kohdan 1. momentin valvontavelvoitetta..
Tähän päätöksen ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta.
Kurinpitovaliokunnan kokous 5 /2007 ti 26.6.2007
Erotuomari Saku Lehtisen raportti EuPan huoltaja Juha Kuokkasen käyttäytymisestä 16.6.07 3D ottelussa EuPa-RuosV.
Valiokunta pyysi vastineen EuPalta, Juha Kuokkaselta ja raportit ottelun tarkkailijalta Seppo Lyysaarelta ja ottelun avustavilta erotuomareilta Iiro Heinolta ja Kimmo Lyyralta. Valiokunta sai vastauksen kaikilta muilta paitsi Lyyralta määräaikaan mennessä.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti antaa EuPan huoltaja Juha Kuokkaselle määräaikaisen toimitsijakiellon 31.7.2007 saakka rangaistusmääräysten 3 §:n 1. momentin d-kohdan mukaisesti.
Perustelut: Valiokunta katsoo saatujen raporttien perusteella Juha Kuokkasen käyttäytyneen asiattomasti erotuomaristoa kohtaan, syyllistyen näin epäurheilijamaiseen käytökseen. Tämä oli Kuokkaselle jo toinen katsomoon poisto tällä kaudella. Tällä teollaan Juha Kuokkanen on syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n c-kohdan mukaiseen tekoon.
Tähän päätöksen ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta.
Erotuomari Saku Lehtisen raportti RuosV:n pelaajan Raimo Virtasen käyttäytymisestä 16.6.07 3D ottelussa EuPa-RuosV.
Valiokunta pyysi vastineen RuosV:lta, Raimo Virtaselta ja raportit ottelun tarkkailijalta Seppo Lyysaarelta ja ottelun avustavilta erotuomareilta Iiro Heinolta ja Kimmo Lyyralta. Valiokunta sai vastauksen kaikilta muilta paitsi Lyyralta määräaikaan mennessä.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti antaa RuosV:n Raimo Virtaselle kahden (2) ottelun pelikiellon, rangaistusmääräysten 3 §:n 1. momentin d-kohdan mukaisesti. Rangaistuksen pituus on yhteensä 2 + 2 ottelua.
Perustelut: Valiokunta katsoo saatujen raporttien perusteella Raimo Virtasen käyttäytyneen asiattomasti erotuomaristoa kohtaan ottelun päätyttyä, nimitellen heitä, syyllistyen näin epäurheilijamaiseen käytökseen. Tällä teollaan Raimo Virtanen on syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n c-kohdan mukaiseen tekoon.
Tähän päätöksen ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta.
Kurinpitovaliokunnan kokous 4 /2007 ma 11.6.2007
Markus Nurmen (EuPa2) raportti ja Rami Heinon (EuPa) lausunto 22.5.07 pelatusta 4D ottelusta EuPa2-LuVe.
Asian käsittelyä jatkettiin. Ottelusta saatujen raporttien ja lisäselvitysten lisäksi valiokunta kuuli myös EuPa2:n Markus Nurmea ja Kamal Khalilia.
Perustelut: Saatujen raporttien ja selvitysten perusteella valiokunta katsoo LuVen pelaajan Juho Lehtosen käyttäytyneen ottelussa epäurheilijamaisesti. Tällä teollaan Lehtonen on syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n c-kohdan mukaiseen tekoon.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti antaa LuVen Juho Lehtoselle varoituksen rangaistusmääräysten 3 §:n a-kohdan mukaisesti.
Tähän päätökseen ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta.
Erotuomari Kimmo Kangasperkon raportti EuPan huoltaja Juha Kuokkasen poistosta katsomoon 8.6.07 pelatussa ottelusta 3D MuSa2-EuPa.
Päätös: Valiokunta katsoo erotuomarin määräämän rangaistuksen olevan riittävän. Eikä määrää EuPan huoltaja Juha Kuokkaselle lisärangaistusta.
Kurinpitovaliokunnan kokous 3 /2007 to 31.5.2007
Erotuomari Vesa Saarisen raportti 15.5.07 pelatusta 3D ottelusta FC Rauma-PoPaMukava.
Valiokunta pyysi vastineet FC Raumalta / pelaaja Juha Saarikoskelta, ottelun tarkkailija Mauri Kylänpäältä sekä avustavilta erotuomareilta Saku Lehtiseltä ja Niko Parviaiselta. Kaikilta saatiin vastineet määräaikaan mennessä.
Perustelut: Saatujen raporttien ja selvitysten perusteella valiokunta katsoo Juha Saarikosken loukanneen erotuomarin koskemattomuutta tönäisemällä häntä olkapäällä rintaan. Tällä teollaan Saarikoski on syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n d-kohdan mukaiseen tekoon.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti antaa Juha Saarikoskelle kentältäpoistosta johtuneen kahden (2) ottelun lisäksi rangaistusmääräysten 3 §:n d-kohdan mukaisesti yhden (1) ottelun lisäpelikiellon, eli pelikieltoa yhteensä 2+1 ottelua.
Tähän päätökseen ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta.
Markus Nurmen (EuPa2) raportti ja Rami Heinon (EuPa) lausunto 22.5.07 pelatusta 4D ottelusta EuPa2-LuVe.
Valiokunta pyysi vastineet LuVelta / pelaaja Juho Lehtoselta, erotuomari Niko Parviaiselta ja avustavilta erotuomareilta Tuomas Jantuselta ja Mikko Högmanilta. Kaikilta saatiin selvitykset määräaikaan mennessä.
Perustelut: Saatujen raporttien ja vastineiden perusteella valiokunta toteaa näytöt ristiriitaisiksi.
Päätös: Valiokunta päätti siirtää päätöksen tekoa hankkiakseen lisäselvityksiä kuulemismenettelyn kautta ja päätti kutsua Markus Nurmen (EuPa2) ja pelaaja Kamal Khalilin valiokunnan kuultaviksi.
Kurinpitovaliokunnan kokous 2 /2007 pe 23.3.2007
Raportit harjoitusottelusta P-Iirot-PoPa 10.3.07 Raumalla.
Erotuomari Arto Liljan raportin johdosta valiokunta pyysi selvitykset avustavilta erotuomareilta Hannu Solinilta ja Saku Lehtiseltä, erotuomaritarkkailija Mauri Kylänpäältä sekä P-Iiroilta ja PoPalta.
Kaikilta saatiin selvitys määräaikaan mennessä.
Perustelut: Saatujen raporttien ja selvitysten perusteella valiokunta katsoo Rian De Souzan käyttäytyneen tilanteessa epäurheilijamaisesti potkaistessaan vastustajaa jaloille vihellyksen jälkeen. Tällä teollaan De Souza on syyllistyneet rangaistusmääräysten 2 §:n c-kohdan mukaiseen tekoon.
Valiokunta katsoo myös Juha Luoman käyttäytyneen tilanteessa epäurheilijamaisesti rynnätessään tilanteeseen sivullisena ja kuristaessaan maassa olevaa vastapelaajaa. Tällä teollaan Luoma on syyllistyneet rangaistusmääräysten 2 §:n c-kohdan mukaiseen tekoon.
Lisäksi valiokunta katsoo PoPan Antti Sumialan ja Tatu Mäkelän käyttäytyneen tilanteessa epäurheilijamaisesti juostessaan luvattomasti vaihtopenkiltä kentälle. Tällä teollaan Sumiala ja Mäkelä ovat syyllistyneet rangaistusmääräysten 2 §:n c-kohdan mukaiseen tekoon.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti antaa P-Iirojen Rian De Souzalle kahden (2) ottelun pelikiellon rangaistusmääräysten 3 §:n 1 momentin d-kohdan mukaisesti, koskien liiton ja piirin järjestämiä otteluita.
PoPan Juha Luomalle kahden (2) ottelun pelikiellon rangaistusmääräysten 3 §:n 1 momentin d-kohdan mukaisesti, koskien liiton ja piirin järjestämiä otteluita.
PoPan Antti Sumialalle ja Tatu Mäkelälle varoituksen rangaistusmääräysten 3 §:n 1 momentin a-kohdan mukaisesti.
Tähän päätökseen ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta.
Kurinpitovaliokunnan kokous 1 /2007 to 11.1.2007
hakea muutosta.
Kurinpitovaliokunta kausiksi 2007-2008
Piirin kurinpitovaliokuntaan valittiin puheenjohtajaksi Jouko Rahoma, varapuheenjohtajaksi Pentti Levola, jäseniksi Tauno Rantala ja Arto Rosenholm. Sihteerinä toimii kilpailupäällikkö Jouni Ahl.
Erotuomari Ville Ylikosken raportti futsalin harrastesarjan ottelusta FC White House FC Ankkalinna, koskien FC Ankkalinnan pelaajan Antti Lehtosen käytöstä.
Valiokunta pyysi vastineen FC Ankkalinnan Antti Lehtoselta sekä selvityksen ottelun toiselta tuomarilta Marko Räsäseltä. Lisäksi valiokunta pyysi tarkennusta erotuomari Ylikoskelta saamaansa raporttiin. Valiokunta sai kaikki haluamansa vastaukset määräaikaan mennessä.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti antaa Antti Lehtoselle kahden (2) ottelun pelikiellon rangaistusmääräysten 3 §:n 1 momentin d-kohdan mukaisesti, eli pelikieltoa yhteensä 1+2 ottelua.
Perustelut: Saatujen raporttien ja selvitysten perusteella Lehtonen on käyttänyt törkeää sopimatonta kieltä erotuomaria kohtaan saatuaan toisen keltaisen kortin ja jatkaneen samaa kielenkäyttöä myös ottelun jälkeen. Valiokunta katsoo täten Lehtosen käyttäytyneen asiattomasti erotuomaria kohtaan syyllistyen näin epäurheilijamaiseen käytökseen. Tällä teollaan Lehtonen on syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n c-kohdan mukaiseen tekoon.
Tähän päätökseen ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta.
Rangaistusmääräysten 4 §:n antama mahdollisuus nimetä henkilö käyttämään rajattua rankaisuvaltaa piirin otteluissa.
Valiokunta esittää piirihallitukselle, että se antaisi piirin kilpailupäällikölle kuluvan valiokuntakauden 2007-2008 ajaksi luvan käyttää rangaistusmääräysten 4 pykälän mahdollistamaa rankaisuvaltaa piirin sarjoissa.
Muut asiat
Valiokunta tutustui Palloliiton teemaan kiroilemisen poistamiseksi kentiltä ja toivoi ettei Nollatoleranssin käyttöönotto aiheuttaisi valiokunnalle lisää käsittelyjä.
Kurinpitovaliokunnan kokous 3 /2006 ma 28.8.2006
MuSa3:n vastalause ottelusta 17.8.06 5D Nasta2-MuSa3, koskien Nasta 2:n käyttämää pelikiellossa olevaa pelaajaa.
Valiokunta on pyytänyt vastineen Nasta2:lta / Antti-Matti Kivelältä ja sai vastauksen Nasta 2:lta määräaikaan mennessä.
Valiokunta päätti ottaa myös 5D ReKu-Nasta2 ottelun rikkomuksen käsittelyyn rangaistusmääräykset 5 § 3. momentin perusteella.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti muuttaa kilpailumääräysten 23 § 2 momentin perusteella ottelutuloksen 17.8.06 5D Nasta2-MuSa3 0-3-tulokseksi MuSa3:n eduksi, lisäksi valiokunta päätti muuttaa aiemman 10.8.06 pelatun ottelun 5D ReKu-Nasta2 3-0 ReKun voitoksi.
Valiokunta päätti rangaista Nastan pelaajaa Antti-Matti Kivelää rangaistusmääräysten 3 §:n 1 momentin d-kohdan mukaisesti kolmen (3) ottelun lisäpelikiellolla Satakunnan Kolmosessa, jona aikana hän ei myöskään saa pelata muissa joukkueissa.
Valiokunta päätti rangaista Nastan valmentajaa Jarmo Rantalaa rangaistusmääräysten 3 §:n 1 momentin d-kohdan mukaisesti peli- ja toimitsijakiellolla 30.9.2006 saakka.
Nastaa valiokunta päätti rangaista Varoitukset ja kentältäpoistot -säännön H kohdan 1. momentin rikkomisesta varoituksella.
Lisäksi Nasta velvoitetaan maksamaan asiaan liittyvä vastalausemaksu piirin tilille ja MuSa3:n maksama vastalausemaksu palautetaan.
Perustelut: Valiokunta katsoo saatujen raporttien ja vastineiden perusteella Nasta2:n peluuttaneen pelioikeudetonta pelaajaa Antti-Matti Kivelää Vitosen otteluissa ReKu-Nasta2 ja Nasta2-MuSa3. Tällä perusteella molemmissa otteluissa Nasta2 tuomitaan hävinneeksi 3-0.
Nasta2:n pelaajan Antti-Matti Kivelän todettiin pelanneen pelikieltonsa aikana, jonka hän sai Kolmosen ottelussa 1.8.06 Nasta-EuPa, kahdessa seuran reservijoukkueen ottelussa. Tällä teollaan Kivelä on syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n a-kohdan mukaiseen tekoon.
Valmentaja Jarmo Rantalan todettiin peluuttaneen tietoisesti ja ilman pelaajan nimeä ottelupöytäkirjassa pelikiellossa olevaa pelaajaa Antti-Matti Kivelää ReKu-Nasta2 ottelussa. Tällä teollaan Rantala on syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n a- ja b-kohtien mukaiseen tekoon.
Nastalle päätettiin antaa varoitus puutteellisesta pelaajan pelikiellon valvonnasta.
Näihin päätöksiin ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella
Kurinpitovaliokunnan kokous
2 /2006 ma 21.8.2006VAlkun vastalause 3D ottelusta VAlku-MIn
to (tulos 1-1) 8.8.06, koskien MInnon pelioikeudetonta pelaajaa.
Valiokunta on pyytänyt vastineen MInnolta/Mäenpää ja erotuomari Ylikoskelta sekä et-tarkkailija Ketolalta. Kirjalliset vastineet saatiin Mäenpäältä ja Ketolalta.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti muuttaa ottelun lopputuloksen 3-0 VAlkun voitoksi ja antaa MInnon A-P Mäenpäälle varoituksen sekä määrätä MInnon maksamaan 60 euron vastalausemaksun piirin tilille. VAlkun maksama vastalausemaksu palautetaan.
Perustelut: Valiokunta katsoo MInnon peluuttaneen ottelussa pelioikeudetonta pelaajaa (Antti Kriikkula), jonka johdosta ottelun lopputulos muutetaan 3-0 VAlkun voitoksi. Valiokunta katsoo MInnon A-P Mäenpään toimineen asiassa huolimattomasti. Tällä teollaan Mäenpää on syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n a-kohdan mukaiseen tekoon.
Tähän päätökseen ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta.
Kurinpitovaliokunnan kokous 1 /2006 ti 11.7.2006Erotuomari Ville Ylikosken raportti ottelusta 3D MuSa2-RuosV 28.6., koskien MuSa2:n valmentaja Jari Helanderin käytöstä ja ottelun kuuluttajan toimintaa.
hakea muutosta.
Valiokunta on pyytänyt raportin ottelun tarkkailija Ari Jokelalta sekä vastineen MuSalta, Jari Helanderilta ja ottelun kuuluttaja Janne Helanderilta ja sai vastauksen kaikilta määräaikaan mennessä.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti antaa Jari Helanderille määräaikaisen toimitsijakiellon 2.8.06 saakka rangaistusmääräysten 3 §:n 1 momentin d-kohdan mukaisesti sekä varoituksen ottelun kuuluttaja Janne Helanderille rangaistusmääräysten 3 §:n 1 momentin a-kohdan mukaisesti.
Perustelut: Valiokunta katsoo saatujen raporttien perusteella Jari Helanderin käyttäytyneen asiattomasti erotuomaria kohtaan, saatuaan asiasta jo aiemmin varoituksen, ja syyllistyen näin epäurheilijamaiseen käytökseen. Tällä teollaan Jari Helander on syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n c-kohdan mukaiseen tekoon.
Valiokunta katsoo saatujen raporttien perusteella ottelun kuuluttajan Janne Helanderin käyttäytyneen kuuluttaessaan asiattomasti, ja syyllistyen näin epäurheilijamaiseen käytökseen. Tällä teollaan Janne Helander on syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n c-kohdan mukaiseen tekoon.
Näihin päätöksiin ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella
Kurinpitovaliokunnan kokous
4 /2005 ti 20.9.2005Erotuomari Hannu Kaalikosken lopettama ottelu 5D
31.8.05 FCB-Nasta2
Valiokunta on pyytänyt selvityksen erotuomari Hannu Kaalikoskelta sekä FC Blackjackilta ja Nasta2:lta. Kaikilta saatiin selvitys määräaikaan mennessä.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti antaa varoituksen FC Blackjackille rangaistusmääräysten 3.1.a-kohdan mukaisesti. Lopettamishetkellä ollut tilanne 3-3 jää voimaan.
Perustelut: Valiokunta katsoo saatujen raporttien perusteella FC Blackjackin useiden pelaajien toimineen epäurheilijamaisesti, koska erotuomari oli joutunut lopettamaan ottelun, jotta enemmiltä loukkaantumisilta vältyttäisiin sekä oman turvallisuutensa takia. Näillä perusteilla valiokunta katsoo useiden FC Blackjackin pelaajien syyllistyneen rangaistusmääräysten 2 §:n c-kohdan mukaiseen tekoon.
Tähän päätökseen ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta.
- FC Rauman kieltäytyminen pelaamasta loppuun 11.9. 05 C14-tyttöjen alueliigan ottelua HJS-FC Rauma.
Valiokunta on pyytänyt selvitykset erotuomari Ilkka Lappalaiselta, FC Raumalta ja HJS:ltä. Kaikilta saatiin selvitykset määräaikaan mennessä.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti antaa varoituksen FC Raumalle rangaistusmääräysten 3.1.a-kohdan mukaisesti.
Perustelut: Valiokunta katsoo saatujen selvitysten mukaan FC Rauman syyllistyneen epäurheilijamaiseen käyttäytymiseen kieltäytyessään jatkamasta ottelua toisen puoliajan alkaessa. Tällä perusteella valiokunta katsoo FC Rauman syyllistyneen rangaistusmääräysten 2 §:n c-kohdan mukaiseen tekoon.
Lisäksi kurinpitovaliokunta tulkitsee FC Rauman luovuttaneen kyseisen ottelun, josta seuraa 170 euron luovutusmaksu. Ottelutulos (4-0 HJS:lle) jää voimaan. Koska luovutus tapahtui kahden viimeisen kierroksen aikana, FC Rauman aikaisemmat ottelutulokset jäävät voimaan.
Mahdolliset toimenpiteet ottelun erotuomarin toimintaa kohtaan käsittelee SPL:n Tampereen piiri.
Tähän päätökseen ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta.
Kurinpitovaliokunnan kokous
3 /2005 ke 24.8.2005Erotuomari Saku Lehtisen raportti ottel
usta 4D IKiri-ReKu
Valiokunta on pyytänyt vastineen ReKulta/ReKun pelaaja Petri Tuomelalta. Vastinetta ei saatu määräaikaan mennessä.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti antaa ReKun pelaaja Petri Tuomelalle 2 ottelun lisäpelikiellon rangaistusmääräysten 3 §:n 1 momentin d-kohdan mukaisesti.
Perustelut: Valiokunta katsoo erotuomarilta saadun raportin perusteella Petri Tuomelan tönäisseen kyynärpäällä erotuomaria käsivarteen poistuessaan kentältä ja tällä tavoin hän on loukannut erotuomarin fyysistä koskemattomuutta. Tällä teollaan Tuomela on syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n d-kohdan mukaiseen tekoon.
Tähän päätökseen ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta.
Kurinpitovaliokunnan kokous
2 /2005 ti 19.7.2005- Erotuomari Janne Rosenqvistin raportti ottelusta
3D TOVE-VAlku 2.7.
Valiokunta on pyytänyt vastineen VAlkun Harri Ruoholta ja sai vastauksen määräaikaan mennessä.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti antaa Harri Ruoholle varoituksen rangaistusmääräysten 3 §:n 1 momentin a-kohdan mukaisesti.
Perustelut: Valiokunta katsoo saatujen raporttien perusteella Ruohon käyttäytyneen asiattomasti erotuomaria kohtaan syyllistyen näin epäurheilijamaiseen käytökseen. Tällä teollaan Ruoho on syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n c-kohdan mukaiseen tekoon.
Tähän päätökseen ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta.
Lisäksi valiokunta antaa suullisen huomautuksen VAlkun joukkueenjohtaja Ari Varikselle hänen vihjatessaan kirjallisessa vastineessaan erotuomari Janne Rosenqvistin toimineen em. ottelussa ja mm. yhdessä heidän kotiottelussaan ns. "kotiin päin vetäen". Huomautuksen toimittaa perille kokouksen puheenjohtaja Pentti Levola.
- Erotuomari Ville Tiljanderin raportti ottelusta 3D KaPa-MäKi 9.7.
Valiokunta on pyytänyt vastineen KaPalta ja KaPan toimihenkilöltä Hannu Halmiselta. Hannu Halminen ei toimittanut vastinetta määräaikaan mennessä. Lisäksi raportti on saatu ottelun tarkkailijalta Matti Lindströmiltä.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti määrätä Hannu Halmisen rangaistusmääräysten 3 §:n 1 momentin d-kohdan mukaisesti toimitsijakieltoon 31.12. 2005 asti, kyseinen päivä mukaan lukien.
Perustelut: Valiokunta katsoo saatujen raporttien perusteella Hannu Halmisen syyllistyneen rangaistusmääräysten 2 §:n c- ja d-kohtien mukaiseen toistuvaan epäurheilijamaiseen käyttäytymiseen ja tuomarin fyysiseen koskemattomuuteen, käyden kiinni tuomarin sormiin yrittäen vääntää niitä. .
Rangaistusmääräysten 8 ja 9 §:ien mukaisesti rangaistulla Hannu Halmisella on oikeus hakea muutosta tähän päätökseen valittamalla kirjallisesti Suomen Palloliiton valitusvaliokunnalle viikon kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus voidaan toimittaa myös faxin tai sähköpostin välityksellä. Valitusvaliokunnan osoite on: Suomen Palloliitto, Urheilukatu 1, 00250 Helsinki. Fax 09-7421 5201.
- Muut asiat
Valiokunta päätti esittää piirihallitukselle, että kilpailupäällikölle annettaisiin oikeus määrätä pelikielto korkeintaan kahden ylimääräisen ottelun mittaiseksi ja muissa kurinpitoasioissa peli- ja toimitsijakielto toistaiseksi, kunnes valiokunta ehtii käsitellä asian.
Kurinpitovaliokunnan kokous
1 /2005 ti 7.6.2005Erotuomari Ilkka Junnilan ja erotuomaritarkkailija Hannu Kaalikosken raportit ottel
usta 3D MuSa2-TOVE
Valiokunta on pyytänyt vastineen TOVE:n valmentajalta Henri Karjalaiselta ja sai vastauksen määräaikaan mennessä.
Päätös: Kurinpitovaliokunta päätti antaa Henri Karjalaiselle varoituksen rangaistusmääräysten 3 §:n 1 momentin a-kohdan mukaisesti.
Perustelut: Valiokunta katsoo saatujen raporttien perusteella Karjalaisen käyttäytyneen asiattomasti ottelun jälkeen erotuomaria kohtaan syyllistyen näin epäurheilijamaiseen käytökseen. Tällä teollaan Karjalainen on syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n c-kohdan mukaiseen tekoon.
Tähän päätökseen ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta.