|
|

11.2.2007
SM-sarjan viimeinen ottelu:
100Unta Akatemia - Inter Akatemia 1-3 (0-2)
100Unta Akatemialla oli vielä viimeisessä pelissään Inter
Akatemiaa vastaan
mahdollisuus päästä jatkoon sarjassaan. Pelissä sitä ei huomannut. Inter
Akatemia oli jo menettänyt jatkomahdollisuutensa, ja ehkä siksi turkulaiset
pelasivat vapautuneesti. Pallo ja miehet liikkuivat ja satakuntalaiset
olivat jatkuvasti pari askelta perässä. 100Unta Akatemian pelistä puuttui
pelistä kaikki elementit, jotka olisi tarvittu voittoon: taklaukset
puuttuivat, kaksinkamppailut hävittiin, taidot oli jätetty pukuhuoneeseen,
ei autettu kaveia jne. Ainoastaan maalivahti Erno Inbergin hyvä peli auttoi
pitämään loppunumerot siedettävänä.
Peli alkoi mahdollisimman huonosti satakuntalaisten kannalta. Jo
kolmannella minuutilla kulman jälkitilanteesta Miro Manninen pääsi läheltä
tekemään Interin avausmaalin. Peli pysyi maalin jälkeen sitkeästi 100Unta
Akatemian kenttäpuoliskolla ja turkulaiset hallitsivat tilanteita. Interin
toisen maalin teki tarkalla sijoituksella Kalle Luotonen. 100Unta Akatemian
vaihdot maalin jälkeen hieman tasoittivat peliä, mutta missään vaiheessa
satakuntalaiset eivät saaneet kirivaihdetta päälle. Toinen puoliaika oli
ensimmäistä paljon tasaisempi. Siihen edesauttoi Interin ja kentän parhaan
pelaajan Felix Åkerlundin vaihtaminen. Åkerlundin mennessä vaihtoon Interin
hyökkäykset eivät enää vyöryneet niin vaarallisesti kohti 100Unta Akatemian
maalia. Interin kolmas maali tuli viiden minuutin pallon hallinnan jälkeen,
jonka aikana kotijoukkuetta vietiin kuin pässiä narussa. Maalin teki läheltä
Toni Hering. Satakuntalaisten tasoitus tuli vapaapotkusta pelin viime
minuuteilla, jolloin Jussi Rajala puski Interin maalivahdin epäröidessä
vastaan tulossaan.
100Unta Akatemian valmentajalla Samu Koskella ei ollut pelin
jälkeen
paljoakaan kommentoitavaa. Pukuhuoneessa ennen peliä sovitut asiat jäivät
sinne. Interiläisiä piti haastaa, pallo piti olla liikkeessä ja vastustaja
piti saada virheisiin. Mikään ei toteutunut. Tavoitteena ollut jatkopaikka
ja sen kautta lopputurnauksen paikka jäivät haaveeksi. 100Unta Akatemian
parhaat pelaajat olivat aina varmasti torjunnut Erno Inberg ja jokaisessa
ottelussa luotettavasti pelannut Antti-Jussi Jaakola.
100Unta Akatemia - Inter Akatemia 1-3 (0-2)
0-1 Miro Manninen 3 min
0-2 Kalle Luotonen 23 min
0-3 Toni Hering 77 min
1-3 Jussi Rajala 88 min
Aloituskokoonpano(suluissa syntymävuosi, seura): Erno Inberg (88, MuSa) -
,Antti-Jussi Jaakola ( 89, Jazz-J), Jussi Rantala (89, Jazz-J) , Jussi
Leinonen (88, Jazz-J) , Juho Patola (89, P-Iirot)(==> Topi Mattila 60 min)-
Verneri Salminen (91, P-Iirot) (==> Arto Heinäsuo 45 min),Tero Vähäsavo
(89, Jazz-J), Kari-Pekka Koivunen (89, Jazz-J), Juho Lehtonen ( 92,
P-Iirot) (==>Antti Horjanheimo 30 min) - Juho Lehtovaara (90, P-Iirot),
Janne Tahvanainen (90, P-Iirot) ( ==> Kai Sillanpää 30 min)
Vaihdossa:, Topi Mattila (92, MuSa), , Antti Horjanheimo (90, P-Iirot), Kai
Sillanpää (90, MuSa) , Arto Heinäsuo (89, Jazz-J),Tommi Heinonen ( 91,
Jazz-J)
8.2.2007
Pirkanmaa Akatemia - 100Unta Akatemia 3 - 1 (3 - 0)
(Petri Salminen)
Tampereen Pirkkahallissa pelattiin Talenttiakatemioiden
SM-ottelu Pirkanmaa Akatemia - 100Unta Akatemia keskiviikkona 05.02.2007.
Ottelu päättyi Pirkanmaa Akatemian 3-1 voittoon, jolla joukkue nousi lohkon
viimeisen jatkajan paikalle. Jatkaja ratkeaa Pirkanmaa Akatemian ja 100Unta
Akatemian perjantaisissa peleissä TPS Akatemia-Pirkanmaa Akatemia ja 100Unta
Akatemia-Inter Akatemia.
Peli alkoi tasaisissa merkeissä ja 100Unta Akatemialla oli ensimmäisen 15
minuutin aikana pari hyvää maalintekopaikkaa. Ote siirtyi vähitellen
selvemmin pirkanmaalaisille ja satakuntalaisten puolustus oli helisemässä.
Pirkanmaa Akatemian Arto Lindberg teki johtomaalin rangaistuspotkusta 24
minuutilla. Maali ei herättänyt vierailijoita vaan Pirkanmaa Akatemia
vyörytti jatkuvia hyökkäyksiä. Seuraavat maalit syntyivät 29 ja 38
minuutilla Sakari Alangon ja Pekka Äijälän toimesta. Lisämaaleihinkin olisi
ollut mahdollisuuksia, mutta 100Unta Akatemian maalivahti Erno Inberg piti
joukkueettaan pystyssä. 100Unta Akatemian puoliajalla tehdyt vaihdot ja
pelitavan muutos muuttivat pelin kulun. Nyt Pirkanmaa Akatemia oli
vaikeuksissa, ja vain onni ja Pirkanmaan maalivahdin loistavat pelastukset
pelastivat joukkueen toisella puoliajalla. Satakuntalaisten ainoan maalin
teki ansaitusti Kari-Pekka Koivunen 59 minuutilla.
100Unta Akatemian peli ensimmäisellä puoliajalla oli sekavaa. Palloa ei
pystytty pitämään omilla ja kokeneimmat pelaajat sortuivat alokasmaisiin
virheisiin. Ainoastaan Kari-Pekka Koivunen voi olla tyytyväinen koko pelin
suorituksiinsa. Aina kun hänelle pystyttiin pelaamaan pallon, hän pystyi
luomaan tilanteen. Kuten 100Unta Akatemian valmentaja Samu Koski pelin
jälkeen sanoi, että paremmalla onnistumisprosentilla Koivunen olisi yksin
voinut kääntää pelin lopputuloksen toiseksi. Toisen puoliajan
kenttäjärjestyksen muutos ja pitkien pallojen pelaaminen Pirkanmaan
puolustuslinjan taakse oli oikea ratkaisu. Näin pelin painopiste siirtyi
hetkessä kotijoukkueen puolelle. Myös keskikentällä alettiin taistella
palloista. Lukuunottamatta Kari-Pekka Koivusta ratkaisijoiden puute näkyi
100Unta Akatemian hyökkäyksessä. Monessa tilanteessa satakuntalaisten
kevyet hyökkääjät jäivät fyysisempien pirkanmaalaisten jalkoihin.
Pirkanmaa Akatemia - 100Unta Akatemia 3 - 1 (3 - 0)
1-0 Arto Lindberg rp. 24 min
2-0 Sakari Alanko 29 min
3-0 Pekka Äijälä 38 min
3-1 Kari-Pekka Koivunen 59 min
Aloituskokoonpano(suluissa syntymävuosi, seura): Erno Inberg (88, MuSa) -
,Antti-Jussi Jaakola ( 89, Jazz-J)(==>Verneri Salminen 46 min), Jussi
Rantala (89, Jazz-J) (==>Antti Horjanheimo 46 min), Tatu Mäkelä (88, PoPa)
, Juho Patola (89, P-Iirot)- Sami Kauppi (90, MuSa),Tero Vähäsavo (89,
Jazz-J)(==> Janne Tahvanainen 46 min), Matias Nurmela (90, MuSa) (==> Topi
Mattila 70 min) - Arto Heinäsuo ( 89, Jazz-J) (==> Juho Lehtonen 46 min),
Juho Lehtovaara (90, P-Iirot), Kari-Pekka Koivunen (89, Jazz-J)
Vaihdossa:Verneri Salminen (91, P-Iirot), Topi Mattila (92, MuSa), Juho
Lehtonen ( 92, P-Iirot), Antti Horjanheimo (90, P-Iirot), Janne Tahvanainen
(90, P-Iirot),Tommi Heinonen ( 91, Jazz-J)
20.1.2007
100Unta Akatemia voitti Pirkanmaan
"Pallo on pyöreä" on sanonta, joka osoittautui todeksi perjantaina 19.01
Porin Karhuhallissa 100Unta Akatemia-Pirkanmaa Akatemia -ottelussa. 100Unta
Akatemia voitti ottelun 3-0, mutta lukemat olisivat voineet olleet
erilaisetkin.
Toisaalta kuten 100Unta Akatemian valmentaja Samu Koski sanoi voiton
varmistuttua, että peli oli taktiikan riemuvoitto. "Ensimmäinen puoliaika
tarkalla puolustuksella 0-0 ja toisella puoliajalla vastahyökkäyksillä ja
henkilökohtaisilla taidonnäytöillä pari maalia. Peli ei ollut varmaankaan
taidokkainta katsottavaa, mutta voitto tuli ja oma maali säilyi
koskemattomana ensimmäistä kertaa".
Peli alkoi tasaisesti ja 100Unta Akatemia kehitti ensimmäisen vartin aikana
pari vaarallista tilannetta. Ote pelistä kuitenkin siirtyi hiljalleen
Pirkanmaalle, joka painostikin koko ensimmäisen puoliajan lopun.
Vaarallisimmat tilanteet tulivat kulmista ja vapaapotkuista, joita kookkaat
pirkanmaalaiset hallitsivat kuitenkaan onnistumatta maalin teossa. Toinen
puoliaika jatkui siitä, mihin ensimmäinen loppui. Pirkanmaa hallitsi ja
satakuntalaiset puolustivat tarkasti. 100Unta Akatemia meni johtoon 56
minuutilla, jolloin Juho Lehtovaara aavisti hyvin maalivahdin
syöttöyrityksen. Hän katkaisi syötön ja teki maalin tyhjiin.
Maalin jälkeen Pirkanmaa painosti entistä enemmän. Parhaat tilanteet tulivat
vapaapotkuista, joista paremmalla taidolla ja onnella olisi voinut syntyä
maaleja. Pelillisesti Pirkanmaa ei pystynyt luomaan tilanteita, vaan
satakuntalaisten puolustus pystyi hyvin estämään vapauttavat syöttösuunnat.
Toinen maali syntyi Sami Kaupin antamasta vapaapotkusta. Pirkanmaan
puolustajat sähläsivät korkeassa pallossa, joka leijaili heidän ylitseen
vastustajalle. Kari-Pekka Koivunen otti pallon erinomaisesti haltuun ja
teki maalin tarkalla sijoituksella.
Kolmas maali syntyi Sami Kaupin läpisyötöstä Juho Lehtoselle, joka yksin
päästyään teki maalin varmasti. 100Unta Akatemian puolustuksen keskustassa
ensimmäisellä puoliajalla Tatu Mäkelä ja toisella Antti Koskinen toivat
kokemusta ja kovuutta muuten nuoreen joukkueeseen. Maalivahti Erno Inberg
pelasi ensimmäisen Akatemian nollapelinsä. Sami Kauppi katkoi ja avasi peliä
mainiosti puolustuksen keskustassa . Matias Nurmela taisteli hyvin
keskikentällä ja Juho Lehtovaara näytti toisella puoliajalla osaamistaan.
Kari-Pekka Koivunen vaihdosta tulleena toi peliin uutta sykettä.
100Unta Akatemia - Pirkanmaa Akatemia 3 - 0 (0 - 0)
1-0 Juho Lehtovaara 56 min
2-0 Kari-Pekka Koivunen 79 min
3-0 Juho Lehtonen 82 min
Aloituskokoonpano (suluissa syntymävuosi, seura): Erno Inberg (88,
MuSa) -
Verneri Salminen (91, P-Iirot), Antti-Jussi Jaakola ( 89, Jazz-J) (==> Arto
Heinäsuo 62min),Tatu Mäkelä (88,PoPa)( ==>Antti Koskinen 46min), Sami
Kauppi (90, MuSa), Juho Patola (89, P-Iirot)(==> Topi Mattila 77min) - ,
Tero Vähäsavo (89, Jazz-J) , Jonne Tuominen (91, Jazz-J) (==> Kari-Pekka
Koivunen 46 min), Matias Nurmela (90, MuSa) - Juho Lehtovaara (90,
P-Iirot), Juuso Kallio (90,MuSa)(==> Juho Lehtonen 75 min)
Vaihdossa: Antti Koskinen (88, P-Iirot), Topi Mattila (92, MuSa),
Juho
Lehtonen ( 92, P-Iirot),Arto Heinäsuo( 89, Jazz-J), Kari-Pekka
Koivunen (89,Jazz-J), Tommi Heinonen ( 91, Jazz-J)
7.1.2007 100Unta
venyi Espoossa tasapeliin
(Petri Salminen)
Tapiolan hienolla Esport Arenalla pelattiin perjantaina (5.1.)
Talenttiakatemioiden SM-sarja ottelu Honka Akatemia-100Unta Akatemia.
Lähtökohdat vierailijoille eivät olleet parhaat mahdolliset, juuri ennen
joulua kärsitty selvä tappio Hongalle ja parin avainpelaajan loukkaantumiset
eivät luvanneet hyvää. Peli alkoikin Honka Akatemian hallinnalla.
Espoolaiset pyörittävät palloa hyvin ja hallitsivat tapahtumia ensimmäisellä
puoliajalla selvästi. Varsinaisia vaarallisia tilanteita honkalaiset eivät
pystyneet luomaan vaan vaarallisemmat tilanteet syntyivät kaukolaukauksilla,
jotka kuitenkin suuntautuivat ohi tai yli maalin.
Lisäksi Honka Akatemialla oli pari
kyseenalaista tilannetta, joista joku
tuomari olisi voinut antaa rangaistuspotkun. Satakuntalaiset olivat
vastaan-ottavaisia eivätkä saaneet omaa peliään kulkemaan lainkaan. 100Unta
Akatemian puoliajalla tekemä pelisysteemin vaihto auttoi. Tatu Mäkelän
siirtyminen keskuspuolustajaksi selkeytti puolustuksen toimintaa, ja Juho
Patolan ja Verneri Salmisen siirtyminen laitalinkeiksi auttoivat pelin
levit- tämisessä. Toinen puoliaika olikin tasaista vääntämistä.
Satakuntalaisilla oli 4-5 erinomaista maalintekopaikkaa mennä
johtoon. Yksi
niistä oli Kari-Pekka Koivusen 25 metristä lähtenyt laukaus , joka osui
ristikkoon. Honkalaisilla oli pari paikkaa, joista toisen Erno Inberg
loistavasti torjui ylänurkasta. Honka Akatemia meni johtoon 82 minuutilla
Puia Miratfabin onnistuneella nostolla maalivahdin yli. Tasoitus tuli Honka
Akatemian maalivahdin epäonnistumisella vastaantulossaan ja Kari-Pekka
Koivunen pääsi rauhassa tekemään tasoituksen.
100Unta Akatemian pelissä oli selvää eteenpäin menoa
verrattuna edellisiin peliin. Ensimmäisellä puoliajalla onnistuttiin
pitämään nolla ja toisella
puoliajalla satakuntalaiset esittivät parasta peliään tässä sarjassa. Pallo
ja pelaajat liikkuivat ja tilanteita pystyttiin luomaan. Hieman paremmalla
onnella lopputulos olisi voinut olla toinen. Valmentaja Samu Koski oli
tyytyväinen toisen puoliajan peliin. Joukkue pystyi hyvin omaksumaan
toisella puoliajalla uuden pelisysteemin ja noudattamaan valmentajan
ohjeita.
100Unta Akatemiassa puolustuksen keskustassa Sami Kauppi ja
Antti-Jussi
Jaakola pelasivat varmasti ja toisella puoliajalla puolustuksen avuksi
siirretty Tatu Mäkelä toi tarvittavaa kovuutta. Keskikentällä Tero Vähäsavo
teki kovasti töitä. Kärjessä Juho Lehtovaara teki hyvin töitä ja varsinkin
toisella puoliajalla laitalinkkeinä pelanneet Juho Patola ja Verneri
Salminen pystyivät hyvin haastamaan vastustajan ja luomaan tilanteita.
Kari-Pekka Koivunen osoitti viimeisen 15 minuutin aikana sitä taitoa ja
taistelua, joita häneltä on odotettu.
Honka Akatemia - 100Unta Akatemia 1 - 1 (0 - 0)
1-0 Puja Miratfabi 82 min, 1-1 Kari-Pekka Koivunen 86 min
Aloituskokoonpano (suluissa syntymävuosi, seura): Erno Inberg (88, MuSa) -
Verneri Salminen (91, P-Iirot), Antti-Jussi Jaakola ( 89, Jazz-J), Sami
Kauppi (90, MuSa), Juho Patola (89, P-Iirot)- Tatu Mäkelä (88,PoPa) , Tero
Vähäsavo (89, Jazz-J) , Jonne Tuominen (91, Jazz-J) (==> Topi Mattila 55
min) - Juho Lehtovaara (90, P-Iirot) (==> Juuso Kallio 65 min), Arto
Heinäsuo ( 89, Jazz-J) (==> Juho Lehtonen 65 min) , Kari-Pekka Koivunen
(89, Jazz-J)
Vaihdossa:Juuso Kallio ( 90, MuSa), Topi Mattila (92, MuSa), Juho Lehtonen
( 92, P-Iirot), Tommi Heinonen ( 91, Jazz-J)
16.12.2006
(Petri Salminen)
Honka Akatemian näytöstä Karhuhallissa
Jos edellisessä pelissä HJK Akatemiaa vastaan 100Unta
Akatemia oli pelissä yli puolet hyvin mukana, niin Honka Akatemia vastaan
satakuntalaiset olivat unessa koko pelin ajan ja yritystä ei ollut lainkaan.
Varsinkin ensimmäinen
puoliaika oli Honka Akatemian näytöstä.
Puja Miraftabi siirsi Honka Akatemian 9 minuutin pelin jälkeen 0-1 johtoon
ja 24 minuutilla Jonel Armean lisäsi johdon 0-2. Molemmat maalit olisivat
ollut normaalilla pelillä estettävissä, mutta 100Unta Akatemian peli oli
kaukana normaalista. Välillä tuntui, että kentällä olisi ollut vain
honkalaisia, jotka käyttivät satakuntalaisia pujottelukeppeinään.
Puoliajalla tehdyt vaihdot eivät paljoakaan auttaneet 100Unta Akatemiaa
rakentamaan omaa peliään. Antti Arvola lisäsi Honka Akatemian johdon 0-3
käyttäen hyväkseen 100Unta Akatemian puolustuksen löysää asennetta. 100Unta
Akatemian ainokainen tuli Tatu Mäkelän päämaalilla 74 minuutilla.
Millimetritarkan syötön antoi Juho Lehtovaara. Maalin jälkeen
satakuntalaisilla oli pienen aikaa hyvä ote, joka kuitenkin loppui Puja
Miraftabin toiseen maaliin, joka lisäsi Honka Akatemian johdon 1-4. Honka
Akatemian peli oli nautittavaa katseltavaa, onnistumiset seurasivat toisiaan
ja pelaajien henkilökohtainen osaaminen oli erinomaisella tasolla.
100Unta Akatemian pelistä on vaikea löytää hyvää. Valmentaja Samu Koskella
ei ollut pelin jälkeen paljoakaan sanomista. Esitys oli sen verran
ponnetonta. Pelaajien itseluottamus tuntui olleen täydellisesti kadoksissa
ja onnistuneita suorituksia saa todella etsiä kotijoukkueen pelistä. Parin
viikon tauko peleissä tulee joukkueelle hyvään aikaan. Toisella puoliajalla
vaihdosta tullut Juuso Mäkelä toi peliin hieman taistelua ja yrittämistä
100Unta Akatemian peliin. Antti-Jussi Jaakola puolustuksessa säilyttää
tasonsa pelistä toiseen.
100Unta Akatemia - Honka Akatemia 1 - 4 (0 - 2)
0-1 Puja Miraftabi 9 min
0-2 Jonel Armean 24 min
0-3 Antti Arvola 49 min
1-3 Tatu Mäkelä 74 min
1-4 Puja Miraftabi 80 min
Aloituskokoonpano(suluissa syntymävuosi, seura): Erno Inberg (88, MuSa) -
Antti-Jussi Jaakola ( 89, Jazz-J), Jussi Rantala (89, Jazz-J), Sami Kauppi
(90, MuSa), Juho Patola (89, P-iirot)- Verneri Salminen (91, P-Iirot) ,
Tatu Mäkelä (88,PoPa) , Kari-Pekka Koivunen (89, Jazz-J), Juho Lehtonen
(92, P-Iirot) (==> Juuso Mäkelä 46 min) - Juuso Kallio (90, MuSa) (==>
Juho Lehtovaara 46 min),Jesse Junnila (89, Jazz-J) (==> Tero Vähäsavo 66
min)
Vaihdossa:Juho Lehtovaara ( 90, Jazz-J), Juuso Mäkelä (90, Jazz-J), Tero
Vähäsavo (89, Jazz-J) ,Eero Mäkinen ( 90, MuSa)
9.12.2006 (Petri Salminen)
100Unta Akatemia kärsi karvaan 0-4 tappion
HJK Akatemialle Porin Karhuhallissa. Peli alkoi tasaisissa merkeissä
molempien luodessa hyviä tilanteita. 100Unta Akatemian parhaat maalipaikat
tulivat Jesse Junnilan antamista kulmapotkuista. HJK Akatemia ehkä piti
enemmän palloa ensimmäisellä puoliajalla ja sai luotua pelillisesti hyviä
tilanteita, mutta maalinteosta puuttui tarkkuus. Toisen puoliajan alussa
100Unta
Akatemia otti pelin haltuun tiukalla karvauksella ja rakensi hyviä
tilanteita. HJK Akatemia oli hätää kärsimässä, kunnes 100Unta Akatemialle
sattui lipsahdus. Helpossa tilanteessa maalivahdin ja puolustajan väliltä
puuttui puhe ja puolustaja puski pallon maalivahdin yli omaan maaliin.
Tämän maalin jälkeen satakuntalaisten selkäranka notkahti ja pelin hallinta
siirtyi täysin vastustajalle. HJK Akatemian puoliajalla tekemät vaihdot
tuottivat tulosta. Francis Thsibasu teki kaksi komeaa maalia ja Tomi Kontio
täydensi kärkiparin esityksen juoksemalla pallon omalta puolelta
vastustajan maaliin saakka.
Pelin viimeiset 30 minuuttia olivat HJK Akatemian täydellistä näytöstä,
pallo ja miehet liikkuivat, ja satakuntalaiset saivat olla tyytyväisiä, että
enemmiltä takaiskuilta vältyttiin. Syystäkin 100Unta Akatemian valmentaja
Samu Koski sadatteli pelin jälkeen ensimmäistä maalia. "Peli oli hyvin
hallinnassa ja sitten ,,, Joukkueen herättämiseen oman maalin jälkeen olisi
tarvinnut aikalisän". Peli myös osoitti joukkueen haavoittuvuuden. Eri
joukkueista tulleilla pelaajilta puuttui tästä pelistä kentältä henkinen
johtaja ja pelin hallinta annettiin liian helposti vastustajalle ensimmäisen
maalin jälkeen.
Satakuntalaisten peli olisi tarvinnut onnistumisia ja tiukkaa taistelua,
joka olisi herättänyt kotijoukkueen uudelleen mukaan peliin. Pelaajien
esitys oli
liian tasapaksua. 100Unta Akatemiasta on vaikea nostaa onnistujia johtuen
viimeisestä 30 minuutista. Vasen laitapuolustaja Antti-Jussi Jaakola ja
vasen hyökkääjä Jesse Junnila onnistuivat parhaiten ja taistelivat loppuun
saakka.
100Unta Akatemia - HJK Akatemia 0 - 4 (0 - 0)
0-1 oma maali 55 min
0-2 Francis Thsibasu 65 min
0-3 Francis Thsibasu 67 min
0-4 Tomi Kontio 87 min
Aloituskokoonpano(suluissa syntymävuosi, seura): Erno Inberg (88, MuSa) -
Antti-Jussi Jaakola ( 89, Jazz-J), Jussi Rantala (89, Jazz-J), Sami Kauppi
(90, MuSa), Juho Patola (89, P-iirot)- Juho Lehtovaara (90, Jazz-J) (==>
Juuso Kallio 70 min) , Tatu Mäkelä (88,PoPa)(==>Tero Vähäsavo 75 min) ,
Kari-Pekka Koivunen (89, Jazz-J) - Juho Lehtonen (92,P-Iirot) (==>Verneri
Salminen 46 min) , Arto Heinäsuo ( 89, Jazz-J),Jesse Junnila (89, Jazz-J).
Vaihdossa:Juuso Kallio ( 90, MuSa), Tero Vähäsavo (89, Jazz-J) ,Verneri
Salminen (91, P-Iirot),Eero Mäkinen ( 90, MuSa)
--------------------------
2.12.2006 (Petri Salminen)
Inter Akatemia - 100Unta Akatemia 1-2 (1-1)
100Unta Akatemia pääsi vihdoin voiton makuun Turun Kupittaalla, jossa se
kukisti Inter Akatemian maalilla. Vanha sanonta "hyvä maalivahti on enemmän
kuin puoli joukkuetta" oli enemmän kuin totta Turussa perjantai illalla.
Ensimmäiset 40 minuuttia tuntui, että 100Unta Akatemian maalivahti Erno
Inberg oli yksin päättänyt voittaa Inter Akatemian 11 pelaajaa. Ilman
Inbergin loistopelastuksia Inter olisi mennyt menojaan ensimmäisellä
puoliajalla. Ainakin viisi kertaa Interillä oli 'tuhannen taalan'
maalipaikka, mutta Inberg oli aina tiellä. 100Unta Akatemian kenttäpelaajat
olivat jäätyneet Kupittaan tuulessa ja syötöt menivät mihin sattuivat.
Ensimmäisellä puoliajalla 100Unta Akatemia sai yhden kontrolloidun
hyökkäyksen, joka päättyikin Kari-Pekka Koivusen tekemään tasoitusmaaliin.
Puoliajalla 100Unta Akatemia vaihtoi Sami Kaupin toppariksi ja Verneri
Salminen tuli keskikentän alimmaksi, jolloin Tatu Mäkelä nostettiin
kärkeen. Vaihdot tasoittivatkin peliä ja 100Unta Akatemia tuli joukkueena
paremmin mukaan peliin. Pelin hallinta oli kuitenkin koko toisen puoliajan
edelleen hienokseltaan Inter Akatemialla. 100Unta Akatemian voittomaali
tuli 74 minuutilla suoraan Jesse Junnilan oikealta antamasta vaparista.
Pallo meni maaliin pelaajajoukon keskeltä kenenkään siihen koskematta.
Pelin loppu oli satakuntalaisten tiukkaa puolustamista onnistuen
ensimmäisen voiton arvoisesti.
100Unta Akatemian valmentaja Samu Koski oli tyytyväinen lopputulok-seen,
mutta ei esitykseen, jolla se saavutettiin. Hänen mukaansa peli oli
tyypillinen satakuntalaisen joukkueen peli, jossa ei paljon hienouksia
nähty, jollei oteta huomioon maalivahti Inbergin loistavia torjuntoja.
Pelin alussa oli tarkoitus lähteä hallitsemaan peliä, mutta sitä ei nähty
kuin ajoittain toisella puoliajalla. Onnistuneet vaihdot osoittivat
valmennuksen olleen hereillä pelin aikana. Voitosta huolimatta Erno Inbergin
lisäksi 100Unta Akatemiassa ei ollut paljoakaan muita onnistujia.
Laitapuolustajien Juho Patolan ja Antti-Jussi Jaakolan ei tarvitse hävitä
esityksiään. Toisella puoliajalla kentällä tulleet Sami Kauppi ja Verneri
Salminen voivat olla myös tyytyväisiä suorituksiinsa.
Inter Akatemia - 100Unta Akatemia 1-2 (1-1)
1 - 0 Iiro Sarparanta 32min
1 - 1 Kari-Pekka Koivunen 42 min
1 - 2 Jesse Junnila 74 min
Aloituskokoonpano (suluissa syntymävuosi, seura): Erno Inberg (88,
MuSa) -Antti-Jussi Jaakola (89, Jazz-J), Jussi Rantala (89, Jazz-J), Tero
Vähäsavo (89, Jazz-J)(==> Sami Kauppi 46 min ), Juho Patola (89, P-iirot)-Juho
Lehtovaara (90, Jazz-J) , Tatu Mäkelä (88,PoPa), Kari-Pekka Koivunen (89,
Jazz-J) - Juho Lehtonen (92,P-Iirot) (==>Verneri Salminen 46 min) , Arto
Heinäsuo ( 89, Jazz-J)(==>Juuso Kallio 60 min),Jesse Junnila (89, Jazz-J).
Vaihdossa: Juuso Kallio ( 90, MuSa), Sami Kauppi (90, MuSa) ,Verneri
Salminen (91, P-Iirot),Eero Mäkinen ( 90, MuSa)
20.11.2006 (Petri Salminen)
100Unta Akatemia kärsi toistamiseen tappion TPS Akatemialle
Turun Kupittaalla. Tällä kertaa lukemat turkulaisille olivat 2-1 (1-1). Peli
alkoi tasaisesti hyökkäyksien aaltoillessa päästä päähän. 10 minuutin
kohdalla Jesse Junnila 100Unta Akatemista antoi kulman osuen takatolppan
sisäpuolelle. Epäonneksi maaliviivalla poukkineeelle pallolle ei ollut
jatkajaa. Vartin pelin jälkeen turkulaiset käyttivät 100Unta Akatemian
puolustuksen epäjärjestystä hyväkseen ja antoivat läpisyötön Riku Riskille,
jonka Tero Vähäsavo joutui kaatamaan rangaistuspilkun arvoisesti. Kalle
Mäkinen teki pilkusta varman maalin.
Maalin jälkeen turkulaiset saivat selvästi lisää intoa halliten peliä.
Kuitenkin puoliajan lopussa Jesse Junnila laukoi yläriman kautta yli.
Joukkueiden jo odotellessa puoliaikaa 100Unta Akatemia sai kulmapotkun,
josta pallo ajautui Jussi Rantalalle, joka sijoitti varmasti vasempaan
alanurkkaan TPS Akatemian maalivahdin, Eemeli Reponen, seuratessa
katseellaan palloa. Toinen puoliaika oli tasaista vääntöä. Molemmilla
joukkueilla oli hyviä yrityksiä maaleihin. TPS Akatemia oli kuitenkin pelin
lopussa onnekkaampi ja Jami Laaksonen sijoitti vasemmalta tulleen
keskityksen varmasti alanurkkaan. Tilannetta oli edeltänyt Jesse Junnilan
epäonnistunut läpiajo toiseen päähän. Pelin lopussa TPS Akatemialla oli
varaa tuhlata pilkun.
Valmentaja Samu Koski jäi kaipaamaan viimeistelyssä vähän onnea. Nyt
joukkue uskalsi pitää palloa ja luoda tilanteita. Kunhan joukkue saa kaikki
pelaajat terveeksi, peli tulee paranemaan ja viimeistelykin onnistunee.
100Unta Akatemian puolustus kokonaisuudessaan pelasi hyvin. Juuso Rantala
rakensi peliä hyvin puolustuksen keskustassa ja Juho Patola hoiti
tonttinsa. Tatu Mäkelän nosto puolustuksesta keskikentälle vahvisti 100Unta
Akatemian keskikentän peliä. Kari-Pekka Koivunen rakensi peliä hyvin ja
Jesse Junnila vasemmalla laidalla oli koko pelin ajan vaarallinen.
TPS Akatemia - 100Unta Akatemia 2-1 ( 1-1)
1-0 Kalle Mäkinen rp. 15 min
1-1 Jussi Rantala 44 min
2-1 Jami Laaksonen 85 min
Aloituskokoonpano (suluissa syntymävuosi, seura): Erno Inberg (88,
MuSa) - Antti-Jussi Jaakola ( 89, Jazz-J), Jussi Rantala (89, Jazz-J), Tero
Vähäsavo (89, Jazz-J), Juho Patola (89, P-iirot)- Tatu Mäkelä (88,PoPa),
Arto Heinäsuo ( 89, Jazz-J) (==> Juho Lehtovaara 41min) , Kari-Pekka
Koivunen (89, Jazz-J) - Juho Lehtonen (92,P-Iirot) (==> Matias Nurmela 70
min), Verneri Salminen (91, P-Iirot) (==>Juuso Kallio 46 min),Jesse
Junnila (89, Jazz-J).
Vaihdossa:, Juho Lehtovaara (90, Jazz-J), Anssi Saiha ( 89, MuSa), Juuso
Kallio ( 90, MuSa), Matias Nurmela ( 90, MuSa) ,Miika Kuohuva ( 90, MuSa)
17.11.2006 (Petri Salminen)
100Unta
Akatemia kärsi sarjassa toisen tappion
100Unta Akatemia kärsi sarjassa toisen tappion vieraissa aina kovalle HJK
Akatemialle.
Peli alkoi tasaisesti ja 100Unta Akatemialla oli hyvä tilaisuus mennä
johtoon 10 minuutin pelin jälkeen, jolloin Juho Lehtovaara murtautui hyvin
tilanteeseen onnistumatta kuitenkaan viimeistelyssä. HJK Akatemia sai tämän
jälkeen pelin haltuunsa ja 1-0 johtomaalin teki Tomi Kontio 33 minuutilla
paitsiolta haiskahtaneen tilanteen jälkeen. Muutama
minuutti tästä HJK Akatemia teki toisen maalin, Jani Bäckmanin hienon kuvion
päätteeksi.
Toisella puoliajalla 64. minuutilla Jesse Junnila teki 100Unta Akatemian
maalin upealla kaukolaukauksella. HJK Akatemian Juuso Rantanen
kuittasi tilanteen nopeasti tekemällä 100Unta Akatemian puolustuksen
haparoinnin jälkeen 3-1. Maalin jälkeen pelin painopiste siirtyi HJK
Akatemian kenttäpuoliskolle, mutta pelin hallinta ei tuottanut toivottua
tulosta.
100Unta Akatemian valmentaja Samu Koski totesi pelin jälkeen, että tunnin
verran pojat ihastelivat Finnair Stadionia ja Helsingin valoja ennenkuin
alkoivat pelata jalkapalloa. Palloa alettiin uskaltaa pitää ja pelata omaa
peliä vasta 3-1 tilanteen jälkeen. Pelin loppuhetket osoittivat, että
joukkue osaa pelata hyvää jalkapalloa ja haastaa selvästi kokeneempia
vastustajia. Valmennusportaan tehtävänä on saada loppuhetkien hyvä ote
siirrettyä koko pelin ajaksi.
100Unta Akatemian pelaajista voi nostaa esille hyvin torjunut Erno Inberg
sekä puolustuksen laidoilla taistelleet Juho Patola ja Antti-Jussi Jaakola.
Keskikentällä Jesse Junnila pystyi hyvin haastamaan vastustajat.
16.11.2006 Helsinki, Finnair Stadion
HJK Akatemia - 100Unta Akatemia 3-1 ( 2-0)
1-0 Tomi Kontio, HJK Akatemia 33 min
2-0 Jani Bäckman, HJK Akatemia 39 min
2-1 Jesse Junnila, 100Unta Akatemia 64 min
3-1 Juuso Rantanen, HJK Akatemia 66 min
100Unta aloituskokoonpano (suluissa syntymävuosi, seura): Erno Inberg
(88, MuSa), Antti-Jussi Jaakola ( 89, Jazz-J), Jussi Rantala (89, Jazz-J),
Tatu Mäkelä (88,PoPa), Juho Patola (89, P-Iirot)- , Verneri Salminen (91,
P-Iirot), Matias Nurmela ( 90, MuSa)(==> Anssi Saiha 72 min),Jesse Junnila
(89, Jazz-J), Kari-Pekka Koivunen (89, Jazz-J) - , Juho Lehtovaara (90,
Jazz-J) (==> Juho Lehtonen 72 min) , Juuso Kallio ( 90,MuSa) (==> Tero
Vähäsavo 72 min).
Vaihdossa: Juho Lehtonen (92, P-Iirot), Anssi Saiha (89, MuSa), Tero
Vähäsavo (89, Jazz-j), Miika Kuohuva (90, MuSa)
10.11.2006
(Petri Salminen)
100Unta Akatemia - TPS Akatemia 2 - 3 ( 1 - 1 )
Perjantaina 100Unta Akatemia kohtasi maajoukkuepitoisen TPS Akatemian.
Peli alkoi vieraiden hallinnalla, mutta isännät menivät johtoon 7. minuutin
kohdalla, jolloin kotijoukkueen Kari-Pekka Koivunen vapautti
Juuso Kallion maalin tekoon. Vieraiden vastaus tuli minuuttia myöhemmin,
liigassakin esiintynyt P.Lomski syötti keskelle toiselle liigassa
esiintyneelle R.Riskulle, joka sijoitti pallon vasempaan alanurkkaan.
Vieraat pitivät palloa enemmän 1. puoliajalla saamatta kuitenkaan mitään
erikoista aikaan. Toisen puoliajan alussa P.Lomski eteni vasemmalta laidalta
keskelle ja laukaisi pallon vastustamattomasti ylänurkkaan.
100Unta kuittasi tilanteen heti aloituksen jälkeen, Juho Lehtovaara
tasoitti pelin 35 metristä lähteneellä laukauksella, joka yllätti TPS:n
maajoukkuemaalivahdin. Pelin ratkaisu tuli 67. minuutin kohdalla , kun
TPS:n Saarinen puski kulman suoraan verkkoon. 100Unta Akatemian
loppuhetkien painostus ei tuottanut tulosta ja pisteet matkasivat Turkuun.
100Unta Akatemiasta nousi esille puolustuksen johtohahmo Tatu Mäkelä ja
keskikentällä peliä pyörittäneet K-P. Koivunen ja Jesse Junnila.
Joukkueen valmentaja Samu Koski oli tyytyväinen joukkueen taisteluun ja
yrittämiseen. Vakiokokoonpanosta puuttui 6 pelaaja, joiden korvaamisessa
onnistuttiin hyvin.
Aloituskokoonpano (suluissa syntymävuosi, seura): Inberg (88, MuSa) -
Jaakola ( 89, Jazz-J), Rantala (89, Jazz-J), Mäkelä (88,PoPa), Palenius
(89, Jazz-J)- Lehtovaara (90, Jazz-J), Salminen (91, P-Iirot), Junnila (89,
Jazz-J), Koivunen (89, Jazz-J) - Saarinen (90,MuSa), Kallio ( 90,MuSa).
Vaihdossa: Patola ( 89, P-Iirot), Vänttinen ( 91, P-Iirot), Saiha ( 89,
MuSa), Pelli ( 89, MuSa), Kuohuva ( 90, MuSa)
|